Olen pitkään haaveillut nukkekodin rakentamisesta ja tänä syksynä viimein ilmoittauduin työväenopiston nukkekotikurssille. Jotenkin tuntui turvallisemmalta aloittaa ekan nukkekodin tekeminen porukassa, koska aiempaa puutyökokemusta mulla ei ole kuin ala-asteelta ja oikean 1:1 talon rakennustöistä. Nukkekodin malli oli ollut selvillä jo monta vuotta: Kannustalon Rauhala. Tietenkin. Onhan tää meidän oma talokin samasta mallistosta, harjakattoinen versio vaan. Pikku-Rauhalan ohje oli muutama vuosi sitten Suuressa Käsityölehdessä ja sen lehden olin jo Huutonetistä hankkinut pari vuotta sitten.

Projekti alkoi siis syyskuun lopussa siitä, että kävin sahauttamassa 9mm koivuvanerista osat nukkekotia varten. Tässä siis läjä vaneria, josta pitäis joskus valmistua ihana nukkekoti :)

Tuo lehden nukkekotiohje on 1:14, mutta sitä on matkan varrella vähän muokattu, jotta se olisi 1:12. Ihan kaikkea en kuitenkaan mennyt muuttamaan, koska syvyyttä nukkodissa oli jo ihan tarpeeksi enkä sitä halunnut enää kasvattaa. Huonekorkeus on tässä korkeampi, ovet ja ikkunat vähän isommat jne. Myös katosta tulee hieman erilainen, mutta siitä lisää myöhemmin kunhan se valmistuu :)